Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Francine iskee hurrikaanina Yhdysvaltojen eteläosaan – puuskat rantautumishetkellä…
Uutiset |

Francine iskee hurrikaanina Yhdysvaltojen eteläosaan – puuskat rantautumishetkellä jopa 50 m/s

Hurrikaani Francine iskee Yhdysvaltojen eteläosaan Meksikonlahdelta.
Hurrikaani Francine iskee Yhdysvaltojen eteläosaan Meksikonlahdelta.

Hurrikaaniksi voimistuvan Francinen ennustetaan iskevän Yhdysvaltojen eteläosaan Houstonin ja New Orleansin kaupunkien välimaastoon paikallista aikaa keskiviikkona aamulla. Uhkana ovat rajujen tuulten lisäksi esimerkiksi tulvat, myrskyvuoksi ja tornadot.

Meksikonlahdella on voimistumassa hurrikaani Francine, joka liikkuu parhaillaan kohti Yhdysvaltojen rannikkoa. Hurrikaanin odotetaan rantautuvan paikallista aikaa keskiviikkoaamuna Yhdysvaltojen etelärannikolle.

– Francinen reitti kulkee Louisianan ja Mississippin halki kohti pohjoista heiketen vähitellen, lisäksi hurrikaanin vaikutuksia ulottuu Alabamaan. Voimakkaimmillaan Francinen ennustetaan olevan hetki ennen rantautumistaan, jolloin keskituulet ovat jopa 36–43 m/s, joka vastaa Saffirin–Simpsonin asteikolla luokan 1–2 hurrikaania. Tuulenpuuskat ovat rantautumishetkellä voimakkaimmillaan jopa 50 m/s. Ennusteen mukaan torstain puolella liikkuessaan Louisianan ja Mississippin halki Francine heikkenee trooppiseksi myrskyksi, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.

Katso videolta Francinen ennuste! Videon aika on Suomen aikaa.

Sademäärät paikoin jopa 300 millimetriä – uhkana rajut tuulet, tulvat ja myrskyvuoksi

Suurimpia sademääriä hurrikaanista ennustetaan Louisianan ja Mississippin osavaltioihin, joissa sadekertymä on perjantaiaamuun mennessä laajalti 100–180 millimetriä, aivan rannikon tuntumassa paikoin jopa 300 millimetriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Voimakkaiden hirmumyrskytuulten lisäksi tuhoa aiheuttavat tulvat, jotka ovat seurausta suurista sademääristä, korkeasta aallokosta sekä myrskyvuoksesta. Yhdistettynä nousuveteen myrskyvuoksi voi olla Louisianan osavaltion rannikkoalueilla jopa 1–3 metriä sekä Mississippin ja Texasin puolella myös yli metrin luokkaa. Voimakkaimmillaan myrskyvuoksi on rannikon välittömässä läheisyydessä. Äkkitulvat ovat suurista sademääristä johtuen mahdollisia myös laajemmin sisämaassa etenkin taajama-alueilla, Sara Salonen kertoo.

Trooppisten hirmumyrskyjen yhteydessä esiintyy myös ukkosta. Lisäksi tornadot ovat mahdollisia keskiviikkona Louisianan, Mississippin ja Alabaman rannikkoalueilla sekä Floridan luoteisosassa.

Lue seuraavaksi: Hetki viileämpää ja sateita – viikonloppuna ja ensi viikolla näkyy uusi käänne

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 10.9.2024 klo 18.55

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat