Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Voimakkaan hurrikaanin jäänteet uhkaavat Eurooppaa – näin myrsky tuntuisi…
Uutiset |

Voimakkaan hurrikaanin jäänteet uhkaavat Eurooppaa – näin myrsky tuntuisi meillä

Kirk...
Hurrikaani Kirk oli voimakkaimmillaan kategorian neljä hurrikaani perjantai-iltana ja lauantaiyönä. Taustakuva: Pixabay (kuvituskuva)

Pohjois-Atlantilla Kanariansaarten ja Yhdysvaltojen Floridan välissä riehuu parhaillaan voimakas trooppinen hirmumyrsky, joka ennusteiden mukaan etenee ensi viikon alussa kohti läntistä Eurooppaa. Ennen tätä hurrikaanin ennustetaan heikkenevän trooppiseksi myrskyksi, mutta seuraukset voivat kuitenkin olla tuhoisat erityisesti läntisessä Euroopassa. Suomeen hurrikaanin rippeet nostattavat näillä näkymin hyvin lämmintä ilmaa ja sateita.

Palataan ajassa syyskuun loppuun. Trooppinen matalapaine sai alkunsa Afrikan länsipuolella Kap Verden saariryhmän kohdalla syyskuun 27. päivänä. Matalapaine eteni hitaasti kohti länttä ja voimistui pian trooppiseksi myrskyksi ja lokakuun 2. päivänä myrsky syveni ja voimistui ensimmäisen luokan hurrikaaniksi Kap Verden luoteispuolella. Hurrikaani sai nimen Kirk.

Hurrikaani Kirkin voimistuminen jatkui tämän jälkeen yhä siten, että voimakkaimmillaan se oli perjantai-illan ja lauantaiyön aikana, jolloin tuulen nopeus oli hetkittäin yli 60 m/s. Tässä vaiheessa Kirk oli kategorian neljä hurrikaani. Kategorioita on yhteensä viisi ja ne kuvaavat hurrikaanin voimakkuutta.

Lauantain aikana Kirk on heikentynyt kolmannen luokan hurrikaaniksi ja jatkaa matkaansa Azoreiden saariryhmän pohjoispuolelle. Hurrikaani on hyvin voimakas sijaintiinsa nähden: yleensä neljännen tai viidennen luokan hurrikaaneja tavataan selvästi lännempänä, missä merivesi on lämpimämpää. Lähes kaikkialla Pohjois-Atlantilla merivesi on kuitenkin tällä hetkellä keskiarvoa lämpimämpää, mikä mahdollistaa voimakkaat hurrikaanit epätyypillisillä alueilla. Myös El Niño -ilmiön päättyminen ja vaihtuminen La Niñaksi lisää rajujen hurrikaanien todennäköisyyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kirkin jäänteet kohti Eurooppaa: Tuulituhoja ja hurjia aaltoja

Hurrikaani Kirk jatkaa lähipäivien aikana matkaansa kohti pohjoista ja koillista siten, että tiistaina sen ennustetaan olevan Azoreiden saariryhmän pohjoispuolella. Tässä vaiheessa hurrikaani on heikentynyt kategoriaan yksi, eli keskituulen nopeus putoaa välille 33–42 m/s. Voimakkaimmat tuulet eivät osu Azoreille, mutta hirmumyrskyn läheisyys voi näkyä saarilla 15-metrisinä jättiaaltoina.

Keskiviikon puolella hurrikaanin ennustetaan heikkenevän trooppiseksi myrskyksi Portugalin länsipuolella. Myrskyn keskus pyyhkäisee näillä näkymin Pohjois-Portugalin yli kohti Ranskaa, mutta reittiin liittyy vielä epävarmuutta. Joka tapauksessa näyttää siltä, että keskiviikkona Kirkin jäänteiden vaikutukset tuntuvat laajalti läntisessä Euroopassa seuraavasti:

  • Tuulen puuskat voivat yhä puhaltaa hirmumyrskyn voimakkuudella (yli 33 m/s) Iberian niemimaalla ja Ranskassa aiheuttaen laaja-alaistakin tuulituhoa. Viivästyksiä ja peruutuksia voi tulla liikenteessä maalla, merellä ja ilmassa. Myrskypuuskat (yli 21 m/s) ovat mahdollisia laajemmilla alueilla mm. Benelux-maissa ja Britteinsaarilla.
  • Portugalin ja Espanjan pohjoisrannikolle voi ajautua yli 10-metrisiä aaltoja.
  • Rankat sateet voivat aiheuttaa läntisessä ja keskisessä Euroopassa paikallista tulvimista.

Torstain aikana myrskyn ennustetaan liikkuvan Ranskasta kohti Skandinaviaa, jolloin tuulituhojen mahdollisuus kasvaa myös esimerkiksi Saksassa ja Puolassa. Ennusteen epävarmuus kuitenkin kasvaa.

Kirk...
Tältä näyttää Kirkin ennustettu reitti kohti Eurooppaa. Hurrikaani heikkenee kategoriaan yksi Azoreiden saarten luoteispuolella ja lopulta sen ennustetaan heikkenevän trooppiseksi myrskyksi ennen Eurooppaan rantautumista. Kuva: Foreca.com

Myrskyn edellä lokakuinen "lämpöaalto"

Jos Kirkin jäänteet etenevät ennusteen mukaan Länsi-Euroopasta kohti Skandinaviaa, nousee myrskyn itäpuolella kohti pohjoista Eurooppaa vuodenaikaan nähden erittäin lämmintä ilmamassaa. Hurrikaanin jäänteet voivat puskea Baltian maihin t-paitakelit 20 asteen lukemineen, ja Suomessakin 15 asteen ylitys on periaatteessa mahdollinen ensi viikon loppupuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kirk...
Hurrikaani Kirkin jäänteet liikkuvat ennusteen mukaan Iberian niemimaata viistäen kohti Ranskaa ja lopulta Skandinaviaan. Myrskyn etupuolella Suomea kohden voi nousta erittäin lämmintä ilmaa. Tuulituhoja on odotettavissa läntiseen Eurooppaan.

Hurrikaanin rippeet nostavat Suomeen todennäköisesti myös runsaita sateita ja voimistavat tuulet, mutta vielä on epävarmaa, kuinka rajuiksi tuulet Fennoskandiassa äityvät.

Lue seuraavaksi: Euroopan merialueet hohkaavat nyt epätavallisen paljon lämpöä: Vaikutukset voivat yltää Suomen talveen

Markus Mäntykannas
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat