Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Katso ihastuttavat talvikuvat: Suomessa on vielä neljä paikkakuntaa,…
Blogi |

Katso ihastuttavat talvikuvat: Suomessa on vielä neljä paikkakuntaa, missä lunta on yli 1,2 metriä!

Riemu repeää Kilpisjärven hangilla. 
Riemu repeää Kilpisjärven hangilla! Kuva: Suvi (Instagram: @suvimansikka), Kilpisjärvi 29.3.2020

Matkustaminen on nyt ymmärrettävästi koronapandemian vuoksi pannassa. Onneksi on sosiaalinen media, jonka avulla pääsee virtuaalimatkalle kurkistamaan, miltä maisema näyttää esimerkiksi Suomen Lapissa tällä hetkellä. Maamme pohjoiskolkasta löytyy vielä neljä paikkakuntaa, missä lumensyvyys ylittää 1,2 metrin.

Etelärannikolla lumesta on kuluvan talven aikana saatu vain haaveilla. Helsingissä koko talven maksimilumensyvyys on ollut hupaisat kaksi senttiä. Samaan aikaan Lapissa hanget ovat paikoin olleet ennätyskorkeita.

Täältä löytyvät Suomen paksuimmat hanget

Maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi paksuimmat hanget löytyvät Keski- ja Pohjois-Lapista, missä lunta on tällä hetkellä monin paikoin yli metrin verran. Yli 120 sentin korkuiset lumihanget ovat eteläsuomalaiselle silkkaa utopiaa, mutta tämän verran lunta löytyy neljältä mittausasemalta: Kittilän Pokasta, Sodankylästä, Inarin Saariselältä ja Kilpisjärveltä. Eniten lunta oli tiistain mittauksissa Kittilän Pokassa, missä lumensyvyys on 124 senttiä. 

Lapissa lunta riittää vielä pitkälle huhtikuulle saakka.
Lapissa lunta riittää vielä pitkälle huhtikuulle saakka. Kuva: Samuel Letecheur (Instagram: @samuel_70), Rauhala 30.3.2020

Ennätyshanget vasta huhtikuussa: "Hankeen hukkuisi keskimittainen suomalaismieskin"

Etelä-Suomessa sinivuokot ja voikukat puskevat jo läpi, mutta Lapissa lumipeite voi vahvistua vielä useiden viikkojen ajan. Usein lumivaippa onkin ollut paksuimmillaan vasta huhtikuussa. Esimerkiksi Kuusamon ja Utsjoen lumensyvyysennätykset on mitattu huhtikuun puolella: Kuusamossa lunta oli 16.4.1999 jopa 120 cm ja Utsjoella 2.4.1992 enimmillään 114 cm.

Suomen lumensyvyysennätys tulee Kilpisjärveltä, missä lunta mitattiin 19. huhtikuuta vuonna 1997 niin paljon, että hankeen hukkuisi keskimittainen suomalaismieskin. Ennätyshanget saavuttivat tällöin 190 sentin korkeuden!

Kevättalven hanget Saana-tunturilla. 
Kevättalven hanget Saana-tunturilla. Kuva: Jarkko Jäsberg (Instagram: @jarkkojasberg), Kilpisjärvi, Saana-tunturi 30.3.2020
Kilpisjärven kevättalvi.
Kilpisjärven kevättalvi. Kuva: Sakke (Instagram: @5akk33), Kilpisjärvi, maaliskuu 2020

Markus Mäntykannas

Päivitetty 31.3.2020 klo 17.18

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat