Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Pakkasviikko edessä: "Jäikö copy-paste päälle?" ihmettelee meteorologi
Uutiset |

Pakkasviikko edessä: "Jäikö copy-paste päälle?" ihmettelee meteorologi

Auringonpilareille ja muille haloilmiöille kuiva pakkassää on suosiollinen ilmassa leijuvien jääkiteiden takia. Kuva: Raimo Lehtinen, Herttoniemi, Helsinki, 6.2.2021
Auringonpilareille ja muille haloilmiöille kuiva pakkassää on suosiollinen ilmassa leijuvien jääkiteiden takia. Kuva: Raimo Lehtinen, Herttoniemi, Helsinki, 6.2.2021

Arktiset tuulet puhaltavat. Tuuli käy Suomeen pohjoisesta, ja pakkaset eivät anna periksi ainakaan viikkoon. Kylmyys ei vaikuta ainoastaan meillä, vaan monilla alueilla Euroopassa kamppaillaan nyt kinosten keskellä.

Alkavan viikon päivät ovat keskenään sääkartoilla niin samankaltaisia, että voisi kuvitella copy-paste-nappulan jääneen päälle. Pieniä päivittäiseroja toki löytyy etenkin paikallisessa pilvisyydessä ja tarkoissa pakkaslukemissa, mahtuupa viikkoon mahdollinen lumisadealuekin. Ensi viikonlopun jälkeen säähän saattaa tulla merkittävä muutos.

Aurinko pyrkii syrjäyttämään pilvilautat, mutta kuinka käy?

Suomen itäpuolella on matalapaineen keskus, Norjan länsipuolella puolestaan korkeapaine. Nämä yhdessä muodostavat virtauskentän, jossa arktista ilmaa "imuroituu" pohjoisesta Suomeen. Mereltä tulevassa ilmassa on kuitenkin kosteutta, mikä tarkoittaa pilviä.

Suomen yli liikkuu lähipäivinä hajanaista lauttapilveä, erityisesti maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee. Sää on pääosin poutaista, mutta lauttapilvestä voi paikoin sadella vähän pakkaslunta. Lapissa taivas pysyy selkeämpänä, mutta ajoittaista pilvisyyttä sielläkin esiintyy viikon aikana.

Lumisadealue tuo tiistaina ja keskiviikkona osaan Suomea lisää lunta

Lumisadealue etenee
Kuva: Foreca

Ennusteiden mukaan lumisadealue liikkuu tiistaina Ruotsin yli Pohjanmaan tienoille, ja siitä keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikkopäivän aikana maan etelä- ja keskiosan yli itään. Matalapaineen keskus on huonosti ennustuva; edellisessä sääennustemalliajossa se liikkui länsirannikkoa viistäen etelään. Tällä hetkellä itäinen reitti näyttää todennäköisemmältä, mutta muutoksiin ennusteessa kannattaa varautua. Lunta ei ennusteta kertyvän suuria määriä, enimmillään viitisen senttiä Pohjois-Pohjanmaalle ja maan keskiosaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lumisadealuetta ja mahdollista vähäistä pakkaslumisadetta lukuun ottamatta viikon ennustetaan olevan koko maassa poutainen.

Pakkanen kiristyy entisestään

Ilmamassa 7.2.2021
Kuva: Foreca

Pakkanen kiristyy monin paikoin viikon edetessä. Toteutuvat pakkaslukemat riippuvat sekä pilvisyydestä että tuulesta, mutta yleisellä tasolla pakkasta on maan etelä- ja keskiosassa kylmimmillään 20–30 astetta, Lapissa jopa yli 30 astetta. Kylmimmät lukemat mitataan vain paikallisesti selkeillä, heikkotuulisilla ja alavilla alueilla, laajemmilla alueilla pakkasta on öisin 15–25 astetta.

Päivisinkin pakkasta on koko maassa 10–20 astetta.

Talvi tuli myös Keski-Eurooppaan

Kylmä, arktinen ilmamassa ei peitä ainoastaan Suomea, vaan koko Pohjois-Euroopan ja pohjoisen Keski-Euroopan. Lumentulo on sekoittanut liikennettä mm. Brittein saarilla, Hollannissa, Belgiassa ja osassa Saksaa, ja kylmä ilma pitää otteessaan sekä tätä aluetta että esimerkiksi Baltian seutua vielä tulevinakin päivinä.

Erikoinen lumitilanne koettiin myös Alpeilla, kun tuuli kuljetti Saharan hiekkaa alueelle ja värjäsi näkymän oranssiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pakkasjakson keskeyttävä lauhtuminen saattaa jo näkyä sääkartoilla

Helmikuun 15. päivä alkava viikko saattaa tuoda mukanaan vähintään väliaikaisen lauhtumisen – ennusteissa lännestä lähestyy lauhaa ilmaa, joka toteutuessaan lauhduttaisi säätä ainakin Norjassa ja Ruotsissa, ehkä myöskin Suomessa. Näin pitkällä näkyvä lauhtuminen on vielä hyvin epävarma, mutta voi olla, että kireimpien pakkasten jakso päättyisi tai ainakin keskeytyisi viikon päästä.

Lue lisää: Tulevan kevään sääennuste julki! "Aivan uniikki tilanne, toivottavasti tämä toteutuu"

Joanna Rinne

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat