Kuukausiennuste: Säähän pian täyskäänne – Suomessa sama signaali toukokuulle asti

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan säässä koetaan merkittävä käänne ennen pääsiäistä. Ensin pyryttää lunta kahteenkin otteeseen, mutta sitten sää lämpenee jopa 15 asteella. Takatalvi vaihtuu silmänräpäyksessä lämpimäksi kevätsääksi. Huhtikuun jatko ja toukokuun alkukin näyttävät tavanomaista lämpimämmiltä. Lämmin signaali viipyy Suomessa koko kuukausiennusteen tarkastelujakson ajan.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut 9. huhtikuuta uuden kuukausiennusteen. Neljän viikon sääennuste kattaa ajanjakson 14.4.–11.5.
Erityisesti ensimmäisellä, 14. huhtikuuta alkavalla tarkasteluviikolla, ennusteessa on voimakas lämmin poikkeama, joka yltää Suomesta aina itäiselle Välimerelle saakka. Tämän jälkeen lämmin poikkeama heikkenee, mutta on yhä havaittavissa Suomessa kuukausiennusteen loppuun asti.
Vielä alkuun sää on vuodenaikaan nähden koleaa ja lumisateitakin on odotettavissa. Loppuviikon aikana Suomeen iskee kaksi takatalvea lumipyryineen, joista ensimmäinen koetaan torstai-illan ja perjantaiaamun välillä. Seuraava lumisadealue saapuu lauantaiyön ja -aamun aikana. Tässä loppuviikon sää pähkinänkuoressa:
- Torstai-iltapäivän ja -illan aikana maan länsi- ja pohjoisosaan leviää lumipyry. Länsirannikolta alkaen sateet muuttuvat vetisemmiksi. Etelässä sataa lunta, räntää ja vettä perjantaiyön aikana. Maan länsiosaan lunta kertyy enimmillään n. 10 cm.
- Perjantaina sadealueen jälkipuolella Suomessa on kylmä pohjoisvirtaus. Pakkasta on iltapäivälläkin valtaosassa maata, lähinnä etelä- ja lounaisrannikolla mennään plusasteille.
- Lauantaiyön ja -aamun aikana maan länsi- ja pohjoisosaan leviää uusi lumi- ja räntäsadealue. Aamun ja iltapäivän aikana se liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli kohti kaakkoa. Sää lämpenee etelässä ja lännessä, idässä ja pohjoisessa on päivälläkin pakkasta.
- Sunnuntai on poutainen päivä, sää lämpenee selvästi koko maassa. Etelässä ylittyy 10 asteen raja.
Alkuviikolla lämpötila nousee maan etelä- ja keskiosassa jopa 15 asteella viikonlopun koleimmista hetkistä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue tarkemmin loppuviikon ennuste lumisateista ja ajokelistä: Näin lumipyryt vyöryvät Suomeen – ajokeli paikoin jopa erittäin huono! Sunnuntaiksi muutos säähän
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
14.–20.4. (Viikko 16) | Viikko on suuressa osassa maata tavanomaista lämpimämpi. Etelä- ja Keski-Suomessa on voimakkain poikkeama. Sademäärä on hieman tavanomaista suurempi. | Hyvä |
21.–27.4. (Viikko 17) | Lämmin poikkeama heikkenee, mutta pysyy maan etelä- ja keskiosassa. Lapissa lämpötila on tavanomainen. Sademäärä on yhä hieman ajankohdan keskiarvoa suurempi. | Kohtalainen |
28.4.–4.5. (Viikko 18) | Yhä monin paikoin hieman keskimääräistä lämpimämpää ja sateisempaa. | Heikko |
5.–11.5. (Viikko 19) | Ennusteen epävarmuus on merkittävä. Viitteitä on yhä melko lämpimästä säätyypistä. | Heikko |
Huhtikuun 14. päivä alkava viikko: Iso käänne heti viikon alussa – pääsiäispyhinä viitteitä korkeapaineen alueesta
Takatalvet päättyvät ainakin toistaiseksi viikkojen vaihtuessa. Sää lähtee lämpenemään jo sunnuntaina, mutta selvemmin Suomeen virtaa lämmintä ilmamassaa alkuviikon aikana.
ECMWF:n kuukausiennusteessa 14. huhtikuuta alkava viikko on maan etelä- ja keskiosassa 3–6 astetta tavanomaista lämpimämpi. Lämmin poikkeama yltää haaleampana Etelä-Lappiin saakka, muualla Lapissa lämpötila on lähellä pitkän ajan keskiarvoa, aivan pohjoisimmassa Lapissa aavistuksen sen alapuolella.
Alkuviikolla Suomeen virtaa lounaan ja etelän suunnalta selvästi lämpimämpää ja kosteampaa ilmaa. Jonkin verran pilviä ja sateitakin on liikkeellä, ja lämpötila riippuu siitä, pääseekö aurinko kunnolla lämmittämään. Tämän hetkisen ennusteen mukaan lämpöpiikki koettaisiin tiistaina, jolloin 15 astetta voi ylittyä maan eteläosan aurinkoisilla alueilla. Virossa lämpötila voi kivuta jopa 20 asteeseen, mutta Suomeen lämpimin ilma ei näyttäisi pääsevän. 10 asteen lukemia voitaisiin mitata Oulua myöden, mutta Lappi näyttää pilvisemmältä ja epävakaisemmalta. Varsinkin Pohjois-Lapissa lumisateet ja pakkaset näyttävät yhä jatkuvan.
Keskiviikosta eteenpäin sään ennustamiseen liittyy suurempaa epävarmuutta. Lounaasta voi viikon puolivälissä saapua maahamme runsaita vesisateita, mutta niiden reitti ja ajoitus on yhä epävarma. Sää näyttää myös viilenevän ainakin tilapäisesti. Kuukausiennusteen mukaan viikko on kokonaisuudessaan tavanomaista sateisempi, mutta päivittäisennusteessa sateisiin liittyy suurta epävarmuutta.
Pääsiäispyhien säätä ei vielä tällä hetkellä kannata kovin tarkkaan ennustaa, koska eri ennustemallien välinen hajonta on niin suurta. Eurooppalaisessa säämallissa on viitteitä korkeapaineen alueesta ja sään asteittaisesta lämpenemisestä pääsiäisviikonlopun kuluessa. Pääsiäisen yleiskuva näyttää tällä hetkellä pääosin poutaiselta ja osin aurinkoiselta. Lämpötila riippuu mahdollisen korkeapaineen sijainnista. Viileässä skenaariossa päivälämpötila on lähellä viittä astetta, lämpimässä ajoittain yli 15 astetta. Ennuste elää vielä.
Miltä näyttää pääsiäisen alusviikko muualla Euroopassa? Lämpimimmät ilmamassat liikkuvat Itä-Euroopassa kohti pohjoista. Useissa Itä-Euroopan ja paikoin myös Baltian valtioissa lämpötila kohoaa ennen pääsiäispyhiä 20 ja 25 asteen välille. Pohjoisimmillaan 20 asteen raja voi rikkoutua alkuviikon aikana Etelä-Virossa. Pääsiäispyhinä sää näyttää viilenevän itäisessä Euroopassa ja mahdollisesti lämpenevän läntisessä Euroopassa. Runsaimmat sateet painottuvat läntiselle Välimerelle. Erityisesti Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa kuuroittaiset sateet voivat olla hyvinkin runsaita, myös ukkonen jyrisee.
Katso videolta neljän viikon ennuste lämpötiloista:
Huhtikuun 21. päivä alkava viikko: Epävakaista, välillä lämmintäkin
Pääsiäisen jälkeen sää näyttää jatkuvan osassa Suomea keskiarvoa lämpimämpänä, mutta viitteitä on myös epävakaisuudesta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
21. huhtikuuta alkavalla viikolla Fennoskandiassa on merkkejä normaalia alhaisemmasta ilmanpaineesta ja hieman keskiarvoa suuremmista sademääristä. Tämä voi tarkoittaa matalapainevoittoista säätyyppiä, eli viikkoon voi mahtua useampi sadepäivä tai sitten sadetta voi kerralla kertyä enemmän. Tähän kuukausiennuste ei suoraan ota kantaa.
Jos matalapaineet liikkuvat Suomen yli lännestä kohti itää, tarkoittaa tämä säähän ja lämpötiloihin isojakin heilahduksia. Lumi- ja räntäsateet ovat yhä mahdollisia varsinkin pohjoisessa, kun taas maan etelä- ja keskiosaan voi ajoittain nousta matalapaineiden mukana lämpimämpää ilmaa etelämpää Euroopasta. Viikosta ennustetaan Etelä- ja Keski-Suomessa 0–3 astetta keskiarvoa lämpimämpää, Lapissa lämpötila on lähellä ajankohdan tilastollista keskiarvoa.
Etelämpänä Euroopassa viikko on laajalti normaalia lämpimämpi, suurimmat poikkeamat löytyvät itäiseltä Välimereltä. Siellä ennustettu poikkeama lämpötilassa on paikoin 3–6 astetta. Tämä tarkoittaa, että jopa 30 asteen helteet ovat paikallisesti mahdollisia.
Katso videolta neljän viikon ennuste sademääristä:
Huhtikuun 28. päivä alkava viikko: Korkeapaineen sijainnissa epävarmuutta
Huhti–toukokuun vaihteessa kuukausiennusteen epävarmuus kasvaa. Ilmanpaine-ennusteen mukaan on mahdollista, että Islannista kohti Iberian niemimaata yltävällä alueella ilmanpaine on tavanomaista korkeampi.
Tässä asetelmassa ilmavirtaus kävisi Suomeen eniten lännen, luoteen tai pohjoisen puolelta. Vaikka viikosta ennustetaankin maan keskivaiheilla hieman tavanomaista lämpimämpää ja muualla maassa melko tavanomaista, liittyy erityisesti lämpötilaennusteeseen suuri epävarmuus. Lämpötila voi siis viikon kuluessa vaihdella dramaattisesti tuulen suunnasta riippuen. Pohjoisvirtauksessa lumi- ja räntäkuuroja voisi tulla etelää myöden, kun taas lämpimämmässä länsivirtauksessa päivälämpötilat olisivat kaksinumeroisissa lukemissa kautta maan.
Viikon sademäärä on yhä suuressa osassa Suomea normaalia suurempi, mutta ilmanpaine-ennusteessa ei näy merkkejä kovinkaan vilkkaasta matalapainetoiminnasta. Jonkin verran ristiriitainen ennuste siis.
Vapun ennusteesta ei tällä hetkellä kannata vielä antaa lausuntoja.
Lue myös nämä:
- Tällainen on huhtikuun sää Suomessa tilastojen mukaan
- Tällainen on toukokuun sää Suomessa tilastojen mukaan
Toukokuun 5. päivä alkava viikko: Lämmin poikkeama laajenee
Kuukausiennusteen neljännellä tarkasteluviikolla, 5. toukokuuta alkavalla viikolla, ilmanpaineasetelma Euroopassa muuttuu jälleen jonkin verran. Laajoilla alueilla Suomen eteläpuolella on merkkejä tavanomaista alhaisemmasta ilmanpaineesta. Länsi- ja Pohjois-Euroopassa on keskivertoa sateisempia alueita.
Suomessa lämmin poikkeama vahvistuu ja laajenee edellisestä viikosta. Tämän ennusteen valossa kevät etenee ripeästi ja kesäkin voisi jo antaa itsestään ensimmäisiä merkkejä. Poikkeama sateisuudessa haalistuu, mikä tarkoittaa joko ennusteen muuttumista epävarmemmaksi tai yksinkertaisuudessaan sateisuuden vähenemistä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kuukausiennusteen kolmas ja neljäs tarkasteluviikko ovat ennusteen epävarmimmat. Parhaimmillaan kuukausiennusteen osuvuus on ollut kahdella ensimmäisellä viikolla.
Lue myös: Näin tulkitset pitkän ajan sääennusteita
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Lue seuraavaksi: Pitkä ennuste paljastaa: Tältä näyttää loppukevään ja kesän sää – yksi kuukausi erottuu ja voi yllättää